Sunnuntaina paastosin onnistuneesti. Minulla oli hyvä, energinen olo koko päivän. Kävin pitkällä lenkilläkin. Aamulla join kahvia, rannalla pullollisen vettä, kotona sitruunaista jääteetä ja vielä kupin kahvia, illalla lakritsiteetä ja uniteen ennen nukkumaanmenoa. Maanantaiaamuna vaaka näytti seuraavaa tavoitepainoani, hurrasin.

En herkuttele usein, olen asettanut itselleni herkkupäivät kahden kilon välein, ikään kuin palkintoina. Ikävä kyllä maanantain paino oli myös herkkupäiväpainoni, joten ostin sitten sipsejä sekä jäätelöä. Minulla ei edes tehnyt mieli niitä, mutta halusin hoitaa herkkupäivän pois alta, ettei myöhemmin viikolla tarvitse. Herkkupäivät ovat todistukseni maailmalle, että olen terve. Että kyllä minä herkkujakin syön, katsokaa vaikka! En aina laihduta!

*

Uusin Ben&Jerry's oli kyllä hyvää, mutta sitä oli yhdessä kupissa aivan liikaa. Olin jo sen jäljiltä aivan ähkyssä. Sitten tungin sipsejä naamaani, aivan kuin ne olisi pitänyt hävittää mahdollisimman nopeasti, aivan kuin ne eivät olisi olleet koskaan olemassakaan jos söisin ne yhdeltä istumalta. Syömiskuntoni on heikentynyt, en pystynyt siihen. Tyhjensin puoli pussia dipin kanssa, sitten olisin voinut oksentaa, niin paha oli olla. En kuitenkaan oksentanut, eihän minulla ole enää bulimiaa. Jos jotain syömishäiriön muotoa vihasin, niin sitä.

Tänään vien roskakatokseen puolikkaan sipsipussin ja toisen dipin. Koska en vain halua enää ikinä nähdä niitä. Hävitän todistusaineiston. Kun kämppis tulee kotiin, hänellä ei ole aavistustakaan, mitä olen eilen tehnyt. Mitä olen syönyt. Hänelle olen aina se tyttö, joka syö superterveellisesti ja lenkkeilee pitkään.

Seuraavana herkkupäivänä ostan vain jotain pientä. Tuo jäätelö yksistään olisi voinut olla vielä  ihan hyvä. Haluaisin opettaa itselleni ja keholleni, etten liho hallitsemattomasti, jos herkuttelen silloin tällöin, syön kupin jätskiä leffan kanssa, jos vain palaan normaaliin seuraavana päivänä. En halua säästöliekille, tahdon, että kehoni kestää muutakin kuin outoja pakkomielleruokiani desimitalla mitattuina. Sitä tahdon, ihan oikeasti.

Paino noussut eilisestä kilon. Vannon, että se on poissa parissa päivässä. Vannon.

 

* Kuva on vuodelta 1941, sodan aikana monista elintarvikkeista oli pulaa. Minusta se on niin surullinen, mutta samalla hellyyttävä kuva. Ja tässä yhteydessä se luo myös ainutlaatuista huumoria. Carrots for me (and unfortunately for those cute little girls, too), please!

 

Kaikki hyvin Satamassa,